Sairaala-elämää ja yliluonnollisia juttuja

Moision sairaala, osasto 7, huone 15. Tervetuloa elämääni. Jo 3 1/2 kuukautta sairaalassa oloa takana, eikä mitään helpotusta... Tosin minun ongelmani eivät olekaan sen sortin luokkaa, että ne paranisivat sairaala-hoidolla ja psykoosilääkkeillä. Niin kuin lääkäri ja hoitajat kuvittelevat. Heidän mielensä ei pysty käsittämään, että on olemassa jotain niin suuria voimia, jotain niin... sanotaanko yliluonnollista, mitä minä tiedän olevan olemassa... Raskas taakka kantaa, ei tiedä kenelle puhua, kuka uskoo, kuka pitää vain sekopäänä. Mutta pääasia tietenkin on, että itse tietää totuuden. Se, että näkee ja tietää enemmän kuin muut on toisaalta sekä lahja, että samaan aikaan myös kirous. Kahden maailman välillä kulkeminen ei ole helppoa, tämän nykyaikaisen materialistisen, ja näkymättömän henkimaailman. Tai aina toinen maailma ei ole näkymätön, se avautuu jos vain kiinnittää tarpeeksi huomiota. Yksityiskohtiin, asioihin, outoihin sattumiin ja tapahtumiin. Se on avoinna, jos on vastaanottavainen.

Olen täysin loppuunkulutettu, aivan puhki, enkä tiedä, mitä minun täytyisi enää tehdä. En saa oikeanlaista apua ongelmiin, enkä tiedä pystyisikö kukaan minua edes auttamaan. Olen kuin nurkkaan ahdistettu eläin. Ehkä apua ei todellakaan ole, ehkä kärsimys on tarkoitettu kannettavaksi sisällä ikuisuuksiin saakka.

Kotona käynnit (yleensä viikonloppuisin) ovat tuskaisia, mitään ei ole jäljellä. On vain tyhjyyttä. Minuus on viety, vain kuori jäljellä, ei mitään sisällä. Aivan kuin en edes omistaisi enää sielua. Se jokin, ydin, joka on aina tehnyt minusta minut, joka tekee ihmisestä persoonan, on poissa. Se on ollut poissa jo viime syksystä lähtien. Tämä on kestänyt aivan liian kauan ja tehnyt minusta älyttömän väsyneen. Kuluttanut sisältä päin, syönyt.

Jos selittäisin ihmisille, että tämä ei johdu minusta, ei minun mielestäni, vaan että lähde olotilalleni löytyy ulkopuolelta, kuinka moni uskoisi...? Kuinka moni uskoisi, että on olemassa yliluonnollisia asioita, jotka voivat aiheuttaa tällaista...? Ei ehkä kovin moni. Ei ehkä pohjimmiltaan kukaan.

Kaikki on liian uskomatonta ollakseen totta, ja silti se vain on... Muuta en osaa tähän sanoa, en kirjoittaa. Halusin vain hiukan purkaa mieleni taakkaa.